Yhdysvaltalaisten teknologiajättien alkuvuoden tulokset ovat nyt selvillä. Millainen mahti yhtiöillä on? Tuovatko niiden valtavat tekoälypanostukset yhä lisää kasvua? Keskustelemassa salkunhoitaja Mik ...
Olli ja Mitja ihmettelevät tuoreen Michael Jackson -elokuvan suosiota. Mitjasta leffa oli tylsää juustomassaa, jossa ei ollut ...
Teini-ikäisenä Pariisissa katusoittajana kannuksia hankkinut Madeleine Peyroux nousi jazzillisen rytmimusiikin kentälle ...
Marcus Millerin yhteistyö Miles Davisin kanssa alkoi basistina trumpetistilegendan ”comeback”-albumilla The Man with the Horn ...
Hallitus valmistelee 18 miljoonan euron turvetukea ensi vuodelle. Kahdeksan miljoonaa euroa suunnataan energialaitosten ...
1970-luvun lopussa punkin ja uuden aallon myötä rockmusiikin pantheonille nousun aloittanut brittiläinen Elvis Costello ei ...
Pasi Heikuran isännöimä Aristoteleen kantapää on hiuksiahalkova pilkun viilaus- ja höyläysohjelma sitaattien, lentävien lauseiden ja sananparsien maailmasta.
Haastattelun alussa Meri Louhos kertoo Neeme Järvestä (s. 1937), joka työskentelee Tallinnassa johtaen sekä ...
Ilmastonmuutoksesta johtuva sään ääri-ilmiöiden lisääntyminen ja merenpinnan nousu ovat asioita, joihin pääkaupungissa ...
Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä esittää perusopetuksen sisältöjen ja tavoitteiden karsimista. Tavoitteena on ...
Swag gap rankar vem som anstränger sig mest och är coolast i ett förhållande. Hur påverkar ens frisyr hur vi blir bemötta av ...
一些您可能无法访问的结果已被隐去。
显示无法访问的结果